Yrityksille

Etsittekö ohjelmaa pikkujouluihin, seminaariin tai Tyky-päiville?

Helsinki Soundpainting Ensemble tarjoaa erilaisia ohjelmakokonaisuuksia yritysten tapahtumiin, lisäksi on mahdollista räätälöidä paketti joka sopii juuri teidän tarpeisiinne.

Relate
1,5 h työpaja yhdellä vetäjällä.

Helsinki Soundpainting Ensemblen live säveltäjän Sonja Korkmanin vetämässä työpajassa ryhmän jäsenet vahvistavat ryhmätunnetta uudella tavalla sekä astuvat ensiaskeleensa improvisaation ja soundpaintingin maailmaan. Mikään työpajan harjoituksista ei vaadi ennakko-osaamista.

MuM Sonja Korkman on paitsi säveltäjä, myös kokenut pedagogi ja on aikaisemmin vetänyt työpajoja mm Sibelius-Akatemialla, musiikkiopistoissa, Fiskars Oy:n, Folkhälsanin ja muiden firmojen työntekijöille ja johdolle, kouluissa ja päiväkodeissa.

Sprinkle – Välikevennys
3×10-15 min konsertti.
Esiintyjinä 3-9 muusikkoa Helsinki Soundpainting Ensemblestä sekä 1 live säveltäjä.

Välikevennyksen idea on tuoda mielenkiintoista ja inspiroivaa ohjelmaa seurustelun lomaan. Ensimmäinen osa voidaan toteuttaa esimerkiksi juhlien avaamisen yhteydessä, toinen kun pääruoka on syöty ja kolmas jälkiruoan jälkeen. Kaikilla seteillä voi olla oma teemansa, jotka voidaan räätälöidä juuri teidän tapahtumaanne istuvaksi.

Tässä esimerkkejä teemoista ja illan kulusta:
Ensimmäinen setti liittyy juhlan aiheeseen, eli jos kyseessä on pikkujoulut, HSE:n muusikot luovat uusia joululauluja tuttujen tekstien pohjalta tai pistävät tutut joulumelodiat uuteen uskoon soundpaintingin keinoin.

Toisen setin aikana esiintyjät  heittäytyvät live sävellyksen ytimeen, luomalla täysin uusia teoksia esityshetkessä, tarjoamalla samalla juhliin uutta puheenaihetta esittelemällä uuden puolen ohjelmistostaan.

Kolmas setti on kevyesti osallistava. Soiton ohessa yhtye opettaa yleisölle muutaman soundpaintingmerkin, joita yleisö tulkitsee soittamalla lähellä olevia esineitä ja kehorytmejä, muuttaen samalla koko huoneen vauhdikkaaksi soundpaintingorkesteriksi.

Engage – Kokoillan ohjelma
1,5 h työpaja, 3-4 vetäjää.
45 min konsertti, 7-10 esiintyjää.

Kokoillan ohjelmassa Helsinki Soundpainting Ensemble pitää huolta ryhmästä koko tapahtuman ajan, luoden useita elementtejä sisältävän kokonaiskaaren ja seikkailun, johon ryhmän ainoastaan tarvitsee hypätä kyytiin. Tapahtuma alkaa Helsinki Soundpainting Ensemblen live säveltäjän Sonja Korkmanin ja muusikoiden johtamalla puolentoista tunnin työpajalla, jossa osallistujien ryhmätunne vahvistuu ja jossa ryhmän jäsenet astuvat ensiaskeleensa improvisaation ja soundpaintingin maailmaan. Työpajan yhteydessä ryhmä myös luo tekstejä lähtökohtanaan tapahtuman aihe tai yrityksen toiminta. Tämän jälkeen tarjolla on esimerkiksi päivällinen tai pientä purtavaa, jonka jälkeen ryhmä pääsee nauttimaan Helsinki Soundpainting Ensemblen musiikillisesta tulkinnasta ryhmien kirjoittamista teksteistä, otteita Helsinki Soundpainting Ensemblen muusta ohjelmistosta sekä hyödyntämään vastaoppimiaan soundpaintingtaitojaan.

Ota yhteyttä ja pyydä hintatarjous!